kiire ulos - hauki on kala

jok' ui ja nuoli ja huuhteli

Aurinko oli tasaumassa, kun kiirehdin, ja olin lähdössä

kirjoitin sen suurella koska suurihan se on, oli, 

ja ajoin kylänraittia ees taas vain aikani pitimiksi

ajan pidoiksi 

vai miten se nyt kuuluikaan sanoa

Lausuin muutaman tynkärunon tyhjälle katsomolle

kuvittelin tulevia, ennen pimeän tuloa

sitten lähdin takaisin kotiin. Koko matkan käytin miettien

että millä tuulen voimakkuudella jotakuta kuvaisin,
se hävetti –

koska silloin KAIKKIEN oli opeteltava olemaan

kaikkien  joidenkin, osan 

mun  

kuin nyt minkä tahansa liidun lentämän hellän ja henkosen

kanssa,  nyt   ja,   tässä 

aina  läsnä, mut aina pelkästään kasuaalisti 

ettei mikään epävarma, orastava nallivaara vaan liian turvallisen varmalta tuntuisi,

epävakaalle ei soisi rauhaa

Kaikki irti auringosta kerran kun se paistaa, 

ja taas,  jätin takin auki lattialle ja kurakengät eteiseen – avasin

koko roskan selko selälleen, niin että tulija saa päättää mitä jää (jos jää).

Vain saastaisimpaan ojanpenkkaan / rantahiekkaan

potkaisin lohkareen. Siellä olivat 

salaa ja ummessa

uhanalaiset kehäkukat ulpukat. niin rumat

Koska halusin, et se kohta, olisi hiljaa kuin kivi.

Kaupunki pysähtyi. Hissi kuilussa 

lykkääntyi, ja lykätessään tykkäsimme lekotella, hekotella kaikki päivät, koska kaiketi juuri meillä 

ei ollut mitään hätää; ei

ingen panik!, Huusin joka kierolla torvellani, elämäni parempaa kuin koskaan kerroin siskolle 

soitin isovanhemmille

Me siivosimme ja sekoitimme ja käänsimme toisissamme kellot

ehkä liian aikaisin

ei enää tiennyt mihin aikaan nukkua milloin herätään, milloin keittää pastaa miten helvetissä tämäkin tiskataan,¨

Me 
riitelimme

riitelimme leikillämme, aina puolitotuutta mitä uh leikeissämme.

Se oli parasta mitä tiedän.

Koira nukkui, se oli nälkäinen ja vaativa, aina janoissa

niin ymmärsin sitä. Oma suuni merisuolan kuivaamo

mietin, mietin sitä tuulen voimakkuutta..  että miten, ja hietikkoa,

Parasta tietty pelkäsin

ja pahimpaan valmistelin vastausta

kun kaivonkansi avattaisiin ja ajat olisivat syvimmät,

pidin huivistani kiinni kuin Tatjana. 

Vaan vinha se tuuli ja puolimakea merivesi!  joka rantaa härnää
ai saatana

kerta kerran varmempana

se tuli           

ui ja nuoli ja huuhteli

Sai ihon lehahtamaan, kietoi reisiin kasveja, 
puolimakea merivesi puolipukeinen vartalosi, 
kalan suu. 

Olin vaatteita myöden märkä ja  valtoimenaan    

todellisuus... kuin oikein hyvässä krapulassa tuntui käsissä paistoi ikkunasta ja hiekka

puolikarkea kuivatti mun ihoa

Kun ajat olivat suurimmat… varoituksista huolimatta 
oli uitava aavalla selällä. Joskus on,

ja opeteltava ulkoa etänä:

hauki on kala hauki on kala sitä ei voi lukita eikä odottaa hauki on kala hauki on kala niin on hänkin, minä | sukkela kuin saippua vapaa luisumaan

käsistä Hauki on kala hauki on kala mutta sitten on niin, että minä rakastan kaloja ja tapaa jolla joku halaa 

avaa minut kuin ruodon, niskasta selkärankaan / hauki on kala hauki on
keho