asiakirja untitled

Tulen Ruisrockiin irrottamaan itseni kunnollisuudesta (Siellä on kamalaa, minulle selviää myöhemmin, ajattelen vain ylikulutusta) Lakkaan kynnet bussissa, on vielä hyvä fiilis ja olen meikannut tunnin, opetellut meikkaamaan / ystävieni meikeillä. Paikalle päästyäni sataa kaatamalla. Mutta se ei haittaa, muistelen miten istun keittiön pöydän ääressä kuin pahatar, mustakyntinen sormissani sormuksia. Opettelen siis meikkaamaan, näytän paremmalta kuin koskaan, opin käyttämään varjostuksia ja kohottamaan poskipäitäni, valottamaan silmiä, amorinkaarta. Lainaan ystäviltäni kysymättä heidän kasvovettä ja öljyjä, kuuntelen samanlaista teinimusiikkia kuin muutama vuosi sitten. Ajattelen, että tulen kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä olemaan juuri kuten nämä keski-ikäiset äidit jotka haluavat nyt minua, en kuten äitini. Ellei jotain kummaa tapahdu, halusin laihtua, tiesin sen, tai pysyä ainakin samoissa mitoissa kuin nyt, mutta söin silti normaalisti. Tämä kesä on toistaiseksi mennyt parem

 Laitan lapsen nukkumaan ja Rutja nukahtaa heti, hän on ollut väsynyt ja kiukutellut illan mittaan, kasteli jonkin tärkeän paperisuppilonsa, jonka löysi kadulta  Poltan illalla kaksi tupakkaa, lähden ulos salaa, niin paha minä olen Luen ystävieni hyllystä löytämääni kirjaa puistossa, syyllisyys kouraisee rintaa vaikka tiedän että Rutja ei herää, hän nukkuu yönsä yhtenäisesti ilman katkoksia Kun olen saanut  

Niissä hetkissä, kun syömishäiriö on kiristämässä otettaan minusta, leikin että olen yksinhuoltaja, äiti. Leikin, ettei ole ketään muuta juuri silloin kantamassa vastuuta lapsesta ja pitämässä huolta hänestä, joka vasta opettelee kaikkea elämää varten. Voitelen voileivät meille molemmille, suit sait , siitä ole hyvä,   kas pian lähdemme ulos kun on niin kaunis sääkin.  Laitan   leipien väliin lempiherkkujani tai mitä kaikkea jääkaapissa sattuukaan olemaan: täytän ne banaanilla, majoneesilla, maapähkinävoilla, kurkulla, salaatinlehvillä, oliiviviipaleilla, srirachaa myös.  Olemme lapsen kanssa käymässä ystävieni luona, he asuvat yhdessä korkealla kaupunkikerrostalossa. Lapseni (hänen nimensä on Rutja), katselee seinille ripustettuja teoksia – ne ovat rajuja, tummia sävyjä ja myrskypilviä; ihmiset ovat usein alasti ja ruhjoontuneen näköisiä. Pidän ystäväni tavasta, kädenjäljestä: minusta se on pelottavan rehellistä, suoraa, ihmiset eivät ole eteerisiä poseerauksissaan vaan kovaluisia ko