kevät kiima | taka Töölö
Uuno Kailas, 1922: että Se tulee niinkuin kuiskaus, joka sähkönä värähtää jäsenestä jäseneen. Se on kohta niinkuin huikaisevan kirkas sävel, joka polttavana riemuna imeytyy vereen ja blaa hah niin edelleen Minä en usko Uunoa, en juurikaan vanhoja juttuja/ miehiä/puheita Sillä mutta minusta! se tulee, voi tulla ainakin kerran tuli piipusta kuin luoti, lävisti uskon feministejä “uuden ajan miehiä” kriisejä ja nyt siitä toisinaan tuulee läpi Enkä minä tiedä, miten Uuno tai kukaan kiintyy tai kiinnittyy; kuinka haaveet tarveet elämästä toisiinsa liittyy, mutta minusta se kevät jo aikaa ennen helluntaita, oli hyvä alku onnelle alkaa heilastella haha.. Oli hitonmoinen vessahätä, ja halu rakastaa, joten kun me odottamatta kohtasimme, oli selvää, että jäisin odottamaan soittoa. Näin kevään koitettua tarpeet kummasti korreloivat: rakko täyttyi ja sielu tyhjeni kaupungissa vesi viinan tavoin virtasi. Oli juhlittu vapu