kevät kiima | taka Töölö

Uuno Kailas, 1922:

että Se tulee niinkuin kuiskaus, joka sähkönä värähtää jäsenestä jäseneen.
Se on kohta niinkuin huikaisevan kirkas sävel, joka polttavana riemuna imeytyy vereen

ja blaa hah niin edelleen

Minä en usko Uunoa, en 

juurikaan vanhoja juttuja/miehiä/puheita

Sillä mutta minusta! se tulee,

voi tulla

ainakin kerran tuli
piipusta kuin luoti, lävisti  

     uskon feministejä “uuden ajan miehiä” kriisejä

ja nyt siitä toisinaan tuulee läpi

Enkä minä tiedä, miten Uuno tai kukaan kiintyy tai kiinnittyy;

kuinka haaveet tarveet elämästä toisiinsa liittyy, mutta 

minusta

se kevät

jo aikaa ennen helluntaita, oli hyvä alku onnelle

alkaa heilastella
haha..

Oli hitonmoinen vessahätä, ja halu rakastaa, joten kun me odottamatta kohtasimme, oli selvää, että jäisin odottamaan soittoa. 
Näin kevään koitettua tarpeet kummasti korreloivat: rakko täyttyi ja sielu tyhjeni
kaupungissa vesi viinan tavoin virtasi. Oli juhlittu vaput
ja vapauden aallonharjat
itsevaltiuden virstapylväät ja ilot yllämme kaikki se elämänjano, jota ei voinut liiaksi tyydyttää.

Olo tapaili kevään herättämää kissaa
pihakoiraa, pajunoksaa, oravia; mitä tahansa
elävää ja tahdikasta
kevään kiimaista
aina vessaa etsimässä

Koska pussikalja kusettaa ja skumppa kahta kauheammin
olin vaellellut Tokoinlahdella, istuskellut seurueissa, ja odotin. Vaikka kevät tuntui uudelta
uutukaisen tuoreelta, nautiskelin savukkeista, silti
tuli taka-Töölössä käännekohta: se oli
skoolaukseen kohotettu ohramallasjuoma
ja me kohdattiin ja oi voi luoja laulettiin juomalauluja / mitä muistettiin
ja Finlandiaa stemmoissa / kaikki mitä nyt kyettiin,

Olimme moniääninen bilekuoro Sibeliuksen puistossa tai joku känni ja kakofonia
mutta nuori, ja hurjapäinen.
Siellä missä siihen urkuja muistuttavaan monumenttiin kiivettiin.

hÄN OLI JUKEBOKSI
minä toivelaulujen toivoton luuppaaja
tuona keväänä kun spotify-listani tihkuivat Leinoa
YL:n lakkipäisiä miehiä ja hän 
kuului nuorimpana johonkin kaanoniin

SOITA MINULLE
ajattelin, heti jälkeenpäin: eii
älä oikeasti
pelästyisin
olisin liika haltioissani; paljastaisin miten syvästi
piirsit ajatustesi kaaret, minun mieleni tyhjiin, ajasta täysiin

Olin odotuksen puhkikuluttama.

(Toivo Kuulan serenadia, Eino Leinon sanoituksia Hän kulkevi kuin yli kukkien mukaillen):

Hän kulki mun yli kuin kukkien / ja kiivaaks mun mieleni riisti / niin kauniisti kohtas kevätyön ja mut / kun vastahan vaiti mä hiivin

Niin toivoin mä kesän että kohdattais / että sois sinun soittosi täällä / niin kurjuus se kauaksi karkotettais / jos kuljettais Töölössä aina